Yritän parhaani ettei tästä muodostu mitään äitiysblogia, mutta tällä hetkellä lähes kaiken muun ajattelu on hankalaa. Ihan siitä syystä, että tukalahkon oloni takia haluaisin Kermitin jo putkahtavan maailmaan, enkä tästä syystä pysty juuri muuta ajattelemaan. Lisäksi pesen vimmoissani vauvanvaatteita ja mietin miten paljon elämäni tulee loppujen lopuksi muuttumaan. Tuntuu, että kaikki muut tietävät minua paremmin millainen ihminen tulen Kermitin myötä olemaan. Yleisin reaktio puhuessani matkustelemisesta tai baareilusta on joko (olevinaan) tietäväinen hymy, tai sitten suora tyrmäys. Parhaat tapaukset ovat tietenkin ne, joilla ei itsellään ole lapsia ja jotka eivät itse juurikaan ole matkustelleet tai heille alkoholi tarkoittaa viinilasillista hyvän ruuan äärellä. Miten sellaiset ihmiset muka voivat tietää mitä minä tunnen ja ajattelen ja kaipaan. Toki se nyt on tiedossa, etten juoksentele baareissa enää joka perjantai tai lähde reilaamaan ympäri eurooppaa pelkkä rinkka selässä. Helvetti sentään, onhan ihmiset muutenkin erilaisia. Enkä minä väitä ollenkaan ettenkö kiintyisi omaan lapseeni samalla tavalla kuin muutkin tai että olisin jotenkin huono äiti, jos haluan elämältäni muutakin kuin vauvan kanssa oleilua. Lapsilovereitakin kun on erilaisia. Vieläkään en katsele muitten lapsia onnesta ymmyrkäisenä, että onpa ihana ja miten ihanaa, että kohta minullakin on tuollainen. En ole lapsirakas, eikä minua kiinnosta muiden ipanat, mutta tiedän jo nyt että Kermit tulee olemaan tärkein ja rakkain asia koko elämässäni. Siltikään en ole valmis luopumaan kokonaan kaikesta minulle tärkeistä ja merkityksellisistä asioista, sanokoot tai tuomitkoon muut ihmiset miten minut haluavat.
Loppuun vielä kuva kermit mahasta ja kynsivinkki:
Yksi tunnusmerkkejä yläasteelta lähtien on ollut lakkaamattomat peukalonkynnet. Pureskelen ne aina niin lyhyeksi kun vaan pystyn. Muut kynnet ovatkin kasvaneet huimasti.Suosittelenkin raskautta kaikille pitkiä ja varsinkin kestäviä kynsiä mieliville!
Ohoh, aikamoista tilitystä... Pitääpä olla tästä lähtien vähän varovaisempi puheissaan (ja ilmeissään) ;)
VastaaPoistaMä oon huomannu, että se äitiys itsessään ei oo se muuttava tekijä, vaan se ÄITIYS, josta tuntuu olevan se yksi oikea totuus, jota kukaan ei tosin tunnu tietävän, mutta sitä ei myönnetä, vaan keskitytään huutamaan, että lapsettomat ne ei ainakaan tiedä mitään näistä jutuista. Siinä passaa sitten lueskella Kermitille satua keisarin uusista vaatteista.
VastaaPoistaöööööö, mutta eihän ne voi tietääkään :D miten ihmeessä voisivat tietää jotain semmoisesta mitä ei ole itse kokenut? Kyllä minuakin ärsyttää äitiyden ihanuuden paasaajat ihan yhtä lailla kuin ne jotka näyttävät tietävän minua paremmin millainen elämäni tulee olemaan, oli sillä arvostelijalla sitten lapsi tai ei. Minusta vaan on huvittavaa / ärsyttävää kun jotkut ihmiset niin varmoina julistavat että nyt loppuu ilonpito ja kaikki on vaan yhtä vauvailua tämän jälkeen. Ainakin minä tunnen äitejä laidasta laitaan, siis semmoisia lapseensa höynähtäneitä ja semmoisia jotka ovat niihin vähemmän höynähtäneet. Joten minulle on turha tulla paapattamaan vain yhdenlaisesta äitiysmallista.
VastaaPoista