Tahvo

"Koti ilman kissaa, ilman hyvin syötettyä, hyvin hellittyä ja asianmukaisesti kunnioitettua kissaa, voi kenties olla täydellinen koti, mutta kuinka se voisi osoittaa olevansa nimensä arvoinen?"









Silkkiturkkinen Tahvo tuli meille 5 vuotta sitten Rekku Rescue -järjestön kautta. Päätimme hankkia Miinalle kaverin ja halusimme tarjotan kodin jollekkin hylätylle reppanalle ja suhailin pitkään eri eläinsuojelujärjestöjen sivuilla etsien meille sopivaa ehdokasta. Halusin pennun ja puoli -tai pitkäkarvaisen katin. Rekku Rescuen sivuilta bongasin nämä kuvat:



Olin myytyä naista ja n.viikko sen jälkeen Tahvo rantautuikin Tallinnasta Helsinkiin. Aluksi Tahvo pelkäsi hieman, mutta oli samalla toivottoman utelias ja ruokahalu sillä oli valtaisa. Sapuskoilla sainkin sen nopeasti kaverikseni. Miina ei voinut sietää tätä uutta perheenjäsentä ja sähisi ja murisi jos Tahvo edes katsoikin siihen päin. Tahvo oli pentuna varsin leikkisä ja riehakas kaveri. Yöunemme olivat todella katkonaisia tämän pikku spurttaajan ansiosta. Tahvo tykkäsi myös esitellä elämäämme naapuristollekkin perimällä verhot ainakin kerran päivässä alas. Asuimme silloin vielä ykköskerroksessa maantasalla. Onneksi se on rauhoittunut noista ajoista, mutta edelleen Taffelsonissa kyllä virtaa piisaa. Miinakin oppi pikkuhiljaa sulattamaan uuden kissan läsnäolon, mutta aikaa siihen meni, eivätkä ne vieläkään ole mitään parhaimpia ystäviä keskenään. Syy on kyllä ihan Tahvossa, joka pitää Miinaa lähinnä painimattona.















Tahvo on varsinainen mammanpoika ja pelkää kaikkia uusia asioita. Vieraita ihmisiä se on hetken piilossa, ennen kuin uteliaisuus voittaa ja seuramies Tahvo astuu silloin estraadille. Sitten Tahvo kiehnääkin ihmisissä aina riesaksi asti. Taffe on tosi läheisriippuvainen ja kiintynyt varsinkin minuun todella syvästi. Siippa on vakuuttunut, että Tahvo on koira kissan vaatteissa.
Tahvo oppii nopeasti uusia asioita ja olen opettanut sen pomppaamaan kättä vasten, istumaan ja antamaan molempia tassuja + menemään maahan. Tämähän tottakai antaa lisäpontta oletukselle Tahvon sisäisestä koiruudesta. Mutta kuten sanottu, se on ihan kauhea pelkuri ja esimerkiksi autoilu on aivan kamalaa ja niin oli myös muutto. Silloin kun olimme muuttamassa Rytölään Tahvo oli aivan paniikissa muutoksesta, mitä kodissa tapahtui, kun huonekaluja alkoi ympäriltä hävitä. Sitten hävisi itse kissa. Sitä etsittiin neljän ihmisen voimalla täältä Rytölän päästä ja kaikkialta entisestä asunnosta. Kävin rimputtelemassa kaikkien samassa rapussa asuvien ovikellot läpi ja kyselemässä täydessä paniikissa Tahvon perään, muttei kukaan ollut nähnyt kissaa rapussa. Lopulta en keksinyt enää mitään muuta paikkaa, kun keittiön kaappiensokkelin, johon oli pieni reikä vesiputkien ansiosta. Siippa irrotti sokkelin ja sieltähän katti löytyi! Helpotus oli valtaisa, mutta en tajua, miten se oli sen paikan keksinyt ja kuinka mä edes keksin hakea sitä sieltä!